tai siis wyvern draft sen oikia nimi on mutta kukaan ei tiedä miten se lausutaan
kuvien © Miia (rakenne, pää); Latu/Pölhö (ratsastaja)
Sanan varsinaisessa konnotaatiossa ”vahinkolapsi” saattaa olla erikoinen termi, jolla kuvata aikuisen hevosen päätymistä omistajalleen, mutta sitä Daisy Cellalle kyllä oli. Tunneskaala tamman kotiutumisen molemmin puolin sisälsi ajatuksia kuten a) ’apua, miten minä tein niin huonon päätöksen hetken hurmiossa’, b) ’miten mulla on muka varaa elättää meidät’, c) ’mitä mun perhekin ajattelee’ ja d) ’onneksi sen voi vielä myydä’, ihan niin kuin vahinkolapsenkin kohdalla. Ja kuten vahinkolasten (ainakin hyvien), myös Daisyn pitäminen muodostui alun kriiseilyn ja paniikin tasoituttua maailman rakkaimmaksi ja parhaaksi päätökseksi.
Näinhan se prosessi tamman löytymisessä suunnilleen meni: Daisyn kasvattaja Heidi oli nähnyt Cellan kisaamassa toisen kasvattinsa, Daisyn siskon Windin, kanssa ja tunnisti tämän homssuisen habituksen kun Cellan tie vei aivan muissa merkeissä Heidin tallipihaan. Ihan kuin tämä ei olisi ollut tarpeeksi älytön yhteensattuma, Cella valitsi kymmenistä tilan tarhoista juuri Daisya ympäröivän lankkuaidan mökötyspaikakseen. Tamman ihmisrakas luonne ei järkkynyt kireää kehonkieltä eikä sitä, että sen (vielä tietämätön) tuleva omistaja yritti hätistellä sen rakastuneesti hamuilevia, kuraisia turpakarvoja pois naamaltaan. Tuntia myöhemmin Cellalle selvisi, että Daisy etsi uutta kotia. Kolmea päivää myöhemmin Cella sai hermostuneen hepulin purkaessaan uuden hevosensa mukana tulleet palkintolaatikot, josta paljastui sen kisakuningatarpäivinä haalimat seitsemänkymmentä eriväristä ruusuketta.
Niistä päivistä on jo aikaa. Koska Cellan äärimmäinen treenauslaiskuus ja huonon häviäjän luonne ovat pitäneet parin poissa kisaradoilta jo vuosia, vaativiin koululuokkiin aikanaan riittäneet lihakset ja vireät kisakoneen aivot ovat pehmenneet pieneksi heinämahaksi ja leppoisaksi eläkeläismamman elämänfilosofiaksi. Mutta kaikesta huolimatta tamma vaikuttaa varsin onnelliselta. Daisy on maailman kiltein, sen voisi jättää pihalle ilman aitoja tai naruja, ja se pysyisi siinä tarkkailemassa huolestuneen terapeutin ilmeellään, kuinka sen mielipuoli emäntä selviää mistäkin päivän sattumuksesta.
Pieni pehmentyminen ja elämänrytmin hidastuminen ei ole tehnyt rouvasta ratsastettaessa mitään flegmaattista villasukkaa. Vaikka Daisy on tasainen eikä ole tiettävästi koko elämänsä aikana säikkynyt mitään, sillä on virtaa ja eteenpäinpyrkimystä ja jäätävän hyvät askellajit. Tammaa on ilo ratsastaa sekä hyvään tottuneiden kisakonkareiden että Lapin seudun terapiaratsastusyhdistyksen asiakkaiden mielestä.
Parasta Daisyn mielestä ovat maastolenkit tunturimaisemissa ja pitkät harjaussessiot päivän päätteeksi. Harjatessa ja pestessä Daisylla on maailman sympaattisin tapa höristä välillä itsekseen, niin paljon se pitää ihmiskontaktista. Kylmällä säällä tamma kasvattaa järkyttävän, tummankirjavan talvikarvan, vaikka Cella on kysynyt siltä monesti, voisiko se olla tekemättä niin.
vaikka Cella todellisuudentajunsa hämärtyessä haluaisi leikkiä muuta,
Daisy on virtuaalihevonen, ja on olemassa vain virtuaalimaailmassa
Naruriimu - palkinto Warepian talvireihasta © Kolsja VRL-14313,
buutsit ja loimi - Sokka Luxuries, muut - OddPixel, kiitos!
Rotu: knabstrupinhevonen
Väri: rautias spotted blanket
Syntynyt: 4.4.2014 (18 vuotta, oma)
Sukupuoli: tamma
Omistaja: Cella (VRL-08526)
Kasvattaja: Heidi N. (VRL-01725)
Painotus ja taso: kouluratsastus (VaB) terapiaratsastus
VH-tunnus: VH14-010-0063